JRC haastamaan Tampereen joukkueet

Rugbyn SM-sarja jatkuu jyväskyläläisten osalta huomenna 6.8 Tampereella, kun miehet haastavat tällä kaudella voittamattoman TRC:n kello 12.00 alkavassa ottelussa. JRC alkaa olla pakkovoiton edessä, jos mielii välieriin, joten panosta ottelusta ei puutu. Naisten ottelu alkaa miesten taistelun tauottua kello 14.00. Ottelut pelataan Vehmaisten kentällä.

Joko JRC on valmis voittamaan?

Alkukaudella niukkoja tappioita kärsinyt JRC alkaa olla pakkovoiton edessä, kun kausi pyörähtää yli puolen välin. Joukkue on pelannut varsin mallikkaasti, mutta pisteet ovat jääneet uupumaan, kun otteluita on hävitty äärimmäisen pienellä marginaalilla. TRC taasen on voittanut tähän asti kaikki ottelunsa ja johtaa sarjaa. Joukkueiden väliset ottelut ovat perinteisesti olleet kovia vääntöjä, onhan kyseessä lähes paikallisottelu joissa on yleensä nähty varsin vauhdikasta peliä ja railakkaita taklauksia. Lämmin peli on jälleen odotettavissa ja lisäväriä otteluun tuo Mauno Konttilan esiintyminen ensimmäistä kertaa entisellä kotikentällään. Miestä tullaan varmasti muistamaan seuran vaihdoksestaan. JRC lähtee otteluun vahvasti motivoituneena ja edellisistä niukoista tappioista sisuuntuneena tavoitteenaan vain ja ainoastaan voitto.

Naiset voitolla lähelle finaalipaikkaa

JRCLadies avasi voittotilinsä juuri Tamperetta vastaan kotiottelussa pari viikkoa sitten. Jos naiset pystyvät uusimaan voittonsa, ovat he jo varsin lähellä finaalipaikkaa. Läpi kauden pienen pelaajarinkinsä kanssa taistellut Ladies ei ole vuosien mittaan juurikaan tappioita Tampereelle kärsinyt ja toivottavasti linja säilyy samana myös lauantaina ja joukkue ottaa taas askeleen lähemmäs finaalia.